sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Tutustuminen uuteen ruokaan

Pennut ovat vasta muutamaa päivää vailla kolme viikkoa, mutta koska maidon riittämisen kanssa tälle porukalle on ollut hiukan haastetta päätimme aloitella kiinteään ruokaan tutustumisen pari päivää etuajassa. Äidinmaidon lisäksi muutamat saavat vuohenmaitoa. Alkupäivinä tuo tustuminen kiinteään ruokaan on lähinnä uuden maun tunnustelua, maha siitä ei tosiaankaan vielä täyty. Ruokalistalla on sikanautajauhelihaa höystettynä munankeltuaisella. Tätä makustelua jatketaan nyt muutamia päiviä ennenkuin aterioita aletaan pikkuhiljaa muuttaa oikeiksi aterioiksi, suurinpiirtein alkavan viikon loppupuolella.
Hyvin maistui kaikille uusi menu.
Uusi menu tarjoiltiin ihan vaan sormilla (Kuva Ronja Nieminen)


Hyvin tuntui maistuvan (Kuva Ronja Nieminen)
 Myös pieni kenneltyttö Iina oli tänään ekaa kertaa mukana hoivailemassa pentuja.
Iina -pieni kenneltyttö

Paljon rapsuteltavaa (Kuva Ronja Nieminen)
Kovasti olivat pennut taas kasvaneet muutamassa päivässä ja maitobaarissa käy entistä ahtaammaksi. Kaikilla on myös silmät nyt kunnolla auki ja jokainen liikkuu pitkin laatikkoa. Korvatkin alkavat aukeilla lähipäivinä ja hiukan joku jo viheltelyyn reagoikin.

Mutta valveillaolohetket ovat vielä lyhyitä ja sitten taas uni maittaa. Vaihdoimme tänään myös isommat väripannat koko porukalle, koska edelliset alkoivat käydä pieniksi.
Vierekkäin on turvallista nukkua

 Turvalaidan päälle sammunut (Kuva Ronja Nieminen)
Pientä leikin harjoitteluakin on välillä

Äidin kanssa sängyllä
Muutamat pienimmät pennut pääsevät välillä äidin kanssa sänkyyn syömään rauhassa ettei suuremmat sisarukset rohmua kaikkia drinksuja maitobaarissa nenän edestä.
Lisäksi teimme hiukan alustavaa suunnitelmaa pihalla miten pihalle rajataan aidalla pennuille aluetta, missä voivat ulkoilla turvallisesti, ei nimittäin mene kovinkaan kauaa kun pentujen maailma alkaa laajeta, ensin pentulaatikon ulkopuolelle sisällä ja sen jälkeen ulos.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti