keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

7 viikkoa täynnä - kohti uusia seikkailuja...

Uskomatonta, kuinka nopeasti aika voikaan liitää. Pennut täyttävät tänään jo 7 viikkoa, ja kuitnekin tuntuu, että vastahan ne syntyivät.
Viimeisen kerran otimme koko porukasta 7-viikon posekuvat, suurimmalla osalla on jo kutsumanimikin tiedossa,:
Ensin pojat, ja heistä tänään uusiin koteihin lähteneet  Pyry ja Sky. Molempien kotimatka oli mennyt hienosti, samoin uuteen kotiin tutustuminen.




Sitten tytöt. Tänään ensimmäisenä tytöistä omaan uuteen kotiin lähti Vihreä, eli Stella. Vielä ei ole kuulumisia ehtinyt tulla. Niitä odotellessa 💓




Pennut ovat olleet tosi reippaita ja vauhdikkaita ja alkavat olla jo melkoisen vaativa porukka. Niinpä onkin  hyvä aika lähteä maailmalle, kohti uusia seikkailuja, omien ihmisten luokse.
Tänään kumminkin vielä vedettiin kotipihassa kivat rallit.
Lähipäivinä kuitenkin pikkuhiljaa alkaa meno hiljentyä... mutta vielä vajaan viikon on hulinaa ja huisketta, lätäköitä, karvoja, kakkaläjiä.... iloista menoa..
Dina komentaa


Penni


Muttakukkuu...kuka siellä...

Raijan Didi  ehti karata terassin alle

Stella

Sininen poika Dinan kanssa unilla

Petipaikat varattuna


keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

Kuusi viikkoa täynnä

Kuusi viikkoa tuli täyteen tänään. Kaikille pennuille on nyt nimetty oma uusi ihminen, - ihminen tai ihmiset-  joilla toivottavasti riittää valtavasti rakkautta, kärsivällisyyttä, topakkuutta ja sitoutumista pentua kohtaan.
Pennuthan ovat esiintyneet joka kerta varsin rauhallisesti ja usein nukkuen kun on käynyt uusia ihmisiä niihin tutustumassa... ja aina samoin myös kun minä olen pentujen luona käynyt. Unta on riittänyt ja leikkihetket ovat olleet lyhyitä.

Tänään kuitenkin jälleen kerran kävi tuo maaginen juttu, että kun vihdoin pitkien pohdintojen jälkeen kaikkien pentujen uudet kodit olivat selvillä, alkoi melkoinen huiske pentulaumassa.
Olen joskus miettinyt, että mikä ihmeen taika siihen oikein liittyy... pieni Jekyll&Hyde-efekti...hmmm.... Voimme sitten taas vuoden kuluttua miettiä, että "mitenkä meni niinku omasta mielestä"!!?? 😂😂😂
Kun ilta viileni, alkoi pennuilla hillitön hauskanpito, ja vauhtia piisasi. Eipä voinut kuin nauraa. Yritimme siinä ottaa myös 6 viikon kuvat mutta tänään ei oikein jaksettu kovinkaan kauaa pentuja "kiusata" kun ei meinanneet paikoillaan pysyä laisinkaan.
Lautapinon alle on  myös pääsy estetty, mutta sekös vain innosti pikkuväkeä kaivamaan entistä tehokkaammin, multa vain lensi kun uusia koloja kaiveltiin...
Huomenna onkin sitten jännittävä neuvola-päivä.... Siitä lisää huomenna.

Vasemmalta Keltainen, Valkoinen ja Harmaa


Valkoisella on toinen korva pystyssä, Harmaalla nousi jo molemmat

Helin Willa

Valkoinen ja Harmaa

Willa
 ja sitten kuuden viikon poseeraukset (ne missoin impossible-jutut...)

Harmaa

Musta "Pyry"

Sininen

Turkoosi

Valkoinen

Vihreä "Stella"
Keltainen "Willa"

Lila

Oranssi "Penni"

Punainen

tiistai 23. heinäkuuta 2019

Meillä on vihdoin viralliset nimet

Nyt vihdoin sain pentujen viralliset nimet julki.. Kuvissa on kunkin pennun pannan värinen reunus.

Ensin tytöt:




Ja sitten pojat:




Isin vierailu

Maanantaina oli jännittävä päivä, kun pentusten iskä Ice saapui tapaamaan lapsiaan. Alkuun otettiin Ice toki remmissä paikan päälle, ettei vain olisi liikaa vauhtia ja voimaa lasten joukossa, mutta varotoimenpide oli melko turha, Ice osasi olla lapsukaisten kanssa niiiiin hienosti, osasi varoa ja oli niin kiinnostunut pennuista. Ja pennut olivat todella reippaita, menivät samantien jalkoihnin ja tutustumaan, että hei, kukas sinä oikein olet. Paikalla oli tuolla hetkellä neljä tytöistä, ja myöhemmin sitten myös muut olivat mukana.
Ensikosketus

Tytöt tulivat heti iskää moikkaamaan
Sitten joku pojista...






Edellisestä päivästä viisastuneena pennuilla oli nyt "kennelpojan" rakentama aitaus, jotta hiukan edes pysyvät kasassa. Aidatun alueen keskelle oli jäänyt lautataapeli ja eikös vain pennut keksineet kuumana hellepäivänä, että sen alle olikin mukava kaivautua nukkumaan viileään multaan. Ja olipa muuten työ saada pentuja sitten sieltä ulos. (ja voi miten siistejä pentuja meillä sitten olikaan 😂😇

No, kyllä sitten ulkoiltiin myös mukavasti vihreällä nurmella, puhtaasti. Tosin, kun vaihdettiin pennun katsojien myötä tytöt poikiin... niin johan tuli porukalle intoa auton alle rymyämään... Näkyy autot kiinnostavan myös  pieniä koirapoikia. Ikävät ihmiset vain vahtivat ettei pojat päässeet autoharrastuksen pariin vaan pysyttiin vihreällä nurmella.